sunnuntai 14. elokuuta 2016

Uudet tuulet puhaltaa

Tervehdys pitkästä aikaa. Maaliskuussa olen viimeksi kirjoitellut ja nyt päätin, että blogi jatkuu taas ja on aika päivittää blogin ulkonäkö ja myös sisältö jatkuu hiukan erilaisena. Koti ei ole enää entisensä, kun pienen pieni tyttö täällä nykyään myös asustaa. En siis voi kirjoittaa jatkossa täysin samaan tyyliin, koska koko ajatusmaailmani on mennyt uusiksi! Eiköhän se ole normaalia kun ei asuta miehen kanssa enää kahdestaan. Nyt mukana on pieni ihminen, joka on oppinut ryömimään ja joka pääsee kodissamme ihan joka paikkaan :) 

Mistä siis jatkossa kirjoitan ja mikä sai mut vaihtamaan tyyliä ja mistä tulevat jutut saivat ideansa? 
Oon lueskellut äitien keskustelupalstoja ja kuunnellut monia äitejä jotka pohtivat mm. kodin siisteydestä, stailauksesta ja siitä mikä on normaalia lapsiperheen kodissa? Äideillä on tooodella voimakkaita mielipiteitä kodeista sekä tavasta kasvattaa lapsia..Innolla odotan, että pääsen kirjoittamaan teille monista eri jutuista ja samalla kertomaan oman mielipiteeni. 

Tää blogi ei oo vaan mammoille vaan kaikille, jotka tykkää sisustamisesta. Tulen miettimään millainen pitäisi olla lapsiperheen koti? Onko äidillä lupa relata välillä? Miltä lapsettomista tuntuu vierailla lapsiperheiden kodeissa? ja monista muista aiheista. Välillä laitan stailausideoita kuvina ilman tekstiä. 

Jatkan edelleen blogissani sillä, että jokaisessa postauksessa on sisustuskuvia kodistamme tai jostain muualta missä olen päässyt vierailemaan. Blogi jatkuu sisustusblogina kodistamme, jota tämä mamma edelleen stailaa, mutta nyt stailaaminen tapahtuu yhdessä pienen ihmisen kanssa. 

Toivottavasti kaikki vanhat lukijat jatkatte lukemista vaikka tauko on ollut lähes puoli vuotta ja samalla olisi upeeta jos blogini löytäisi uusia lukijoita. Tiedän, että jokaisella lukijalla on omat mielipiteensä ja niin pitää ollakin, älkää siis arkailko kommentoida kirjoituksiani vaan omat mielipiteet rohkeasti kommenttikenttään! 

Kuvia lapseni ikiomasta huoneesta äidin sisustamana










 

Ja tässä kuvia todellisuudesta =)



Lapsen tultua mikään ei ole enää "glamouria" vaan todellisuus on iskenyt meidänkin kotiin. Arki näkyy ja kuuluu kun 7kk ikäinen tutkii paikkoja. Uskokaa pois, mä nautin! Nautin siitä kun saan katsella kuinka pieni ihminen tutkii ja ihmettelee. En siis ole äiti, joka kulkee imuri kädessä lapsen perässä :) 

Ihanaa sunnuntaita kaikille :)

Marika 

1 kommentti: