tiistai 28. heinäkuuta 2015

Älä anna arjen vallata kotiasi

Lomat alkavat olla monella takanapäin ja töihin palaaminen saattaa tuntua raskaalta. Pitkä pimeä syksy tulossa ja seuraavaan lomaan on ties miten pitkä aika. Muista siis tuoda juuri nyt pientä hemmottelua itsellesi. Älä anna arjen ottaa sinusta otetta. Vaikka olet palannutkin töihin, voit jatkaa samaa tunnetta, jota lomalla tunsit, myös töihin palattuasi.


Kun syötte perheen kesken lounasta, yllätä perheesi/ puolisosi sillä, että laitat keskellä viikkoa kauneimmat astianne pöytään. Ilman mitään erityistä juhlaa. Arkena ei tarvitse syödä arkiastioista. Jos asut yksin, kata itsellesi kauniisti pöytä ja juo maito hienoimmasta lasista jonka omistat! 




Sytytä kynttilät iltaisin palamaan kun istutte tv:n ääressä. Sammuta kattovalaisimet ja pidä valaistus tunnelmallisena. 



Ollessasi yksin kotona sulje tv ja kuuntele jotain ihanan rauhoittavaa musiikkia. Nauti olostasi.



Älä stressaa huomista työpäivää. Elä hetkessä ja ota itsellesi aikaa. 



Me naiset toivomme usein saavamme lahjaksi kasvo-tai jalkahoidon. Mitä jos tekisit saman itse itsellesi. Laita kasvoillesi naamio, tehohoito hiuksiin ja lakkaa kyntesi. Pieni hemmotteluhetki tekee hyvää keskellä viikkoa. 



Vaikka lomalla tulikin syötyä hiukan enemmän herkkuja, älä kiellä niitä itseltäsi töihin palattuasi kokonaan. Ei kannata luopua kaikesta hemmottelusta vaikka et olekaan enää lomalla. On ihan ok joskus syödä muutama makeinen tai jäätelö ja lueskella samalla uusinta ostamaasi sisustuslehteä. Saat luvan nauttia! 



Muistakaa, että arki ei tarvitse näkyä kotona. Pienillä asioilla pystyt luomaan rentouttavaa tunnelmaa kotiisi. Arkena juuri tarvitsemme nautintoa ja jaksamista seuraavaan työpäivään. Tee kodistanne perheellesi rentouttava ympäristö, jossa jokainen saa levätä ja kerätä voimia loppuviikkoa varten. 



Marika

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Testaa hallitsetko kodin jokaista neliötä?

Kodissamme olen pyrkinyt siihen, että jokaisella tavaralla on ikioma paikkansa. Se helpottaa järjestyksen pysymistä ja nopeuttaa silloin kun on kiire lähteä kotoa koska tiedän, missä mikäkin esine on. Keittiössä meillä ei ole mitään muuta kuin keittiöön kuuluvaa tavaraa. Eteinen on keittiön vieressä, joten kaikki "pikkusälä" on sijoitettu eteiseen. Olohuoneessa on vähiten tavaraa, koska haluan pitää olohuoneen yksinkertaisena ja avarana. 




Yläkertaan mentäessä rappusilla ei ole mitään muuta, kuin yksi kuivakukka-asetelma. Syksyllä usein laitan rappusille lyhtyjä valaisemaan raput, mutta nyt kesällä en ole pitänyt rapuilla mitään. 

Vierashuoneessa on vaatekaappimme ja lähes kaikki vaatteemme. Levitettävän sängyn alla on kaksi todella suurta laatikkoa johon olen saanut tungettua suuren määrän tavaraa, joita en malta viedä ulkovarastoon. 




Makuuhuoneessa ei ole muuta kuin sänky ja somisteet. Huone on todella yksinkertainen. 

Pesuhuoneesta löytyy kaikki sinne kuuluvat tuotteet ja vaatehuoneessa on vuodevaatteet ja muuta pientä tavaraa.. 



Voinko tämän perusteella sanoa, että tiedän missä kaikki tavaramme sijaitsevat? Voin myöntää, että itselleni on osittainen pakkomielle sen suhteen, että minun on tiedettävä tasan tarkkaan, missä kaikki tavarani ovat. Olen järjestelmällinen ja siisti ihminen, joten eikö ole loogista, että pidän tavaramme järjestyksessä... 

Kesälomani alkoi ja huomasin ottavani rennommin kotona kuin aikoihin. Herätessäni saatoin istua monta tuntia kahvista nauttien ja lehtiä lueskellen. Miehelläni ei ollut lomaa ja usein töihin lähtiessä hän kysyi missä osa hänen tavaroistaan oli? Mulla ei ollut hajuakaan mihin hänen tavaransa oli joutunut. Hänellä on usein vielä tapana kysyä: "Minne sä olet piilottanut mun avaimet?" tai jonkin muun esineen... 99%:sesti osaan vastata hänelle aina, missä mikäkin oli, mutta lomalla en tiennyt mistään mitään :) Tunne oli oudon vapauttava. 



Päätin ottaa hiukan rennommin sen suhteen, että aina yli huolehdin kaikesta. Jos noin voidaan sanoa. 

Olimme lähdössä Tukholmaan lomalle ja edellisestä käynnistä oli pitkä aika. Olemme reissanneet maailmalla aika paljon ja molemmille tuli muistikatkos : Pitääkö Tukholmaan ottaa passit?! Päätimme ottaa varmuuden vuoksi ne mukaan, ettei matka pääty Turun satamaan. Menin laatikolle jossa passimme ovat ja laatikko oli tyhjä.. MISSÄ MEIDÄN PASSIT OLI? Meillä oli 15min aikaa lähtöön ja passeja ei löytynyt mistään. Mulla ei ollut pienintäkään ajatusta siitä, missä ne voisivat olla. Ei auttanut kun jättää passit kotiin hyvään talteen ja lähteä matkaan. Tässä vaiheessa iski lievä paniikki sen suhteen, että jokin arvokas oli hukassa omassa kodissamme. 



Mieti mielessäsi, onko normaalia, että jokin on hukassa omassa kodissa? Täytyykö perheen naisen olla selvillä kaikista tavaroista mitä kodissa on? Missä menee raja, että mies huolehtii osasta tavaroitaan? Täytyykö miehen tietää mihin mikäkin kodissa kuuluu ja noudattaa sääntöjä? Itse en ole vielä täysin selvillä omista vastauksistani. 
Sen voin sanoa, että kotiin palattuamme etsin passit välittömästi ja laitoin ne hyvään talteen. Mielestäni tietyillä tavaroilla on suurempi arvo kuin toisilla ja arvokkaimpien tavaroiden täytyy olla käden ulottuvilla ja hyvässä paikassa. 



Olisi kiva kuulla teidän mielipiteenne asiasta? Hallitsetko sinä kodissasi jokaisen neliön? Osaatko vastata jokaisen tavaran kohdalla, mistä se löytyy? Mitä muita ajatuksia otsikko sinussa herättää? Jos tiedät kodissasi jokaisen tavaran paikan ja osaat silmät kiinni kertoa missä jokin esine on, hallitset täydellisesti kotisi jokaista neliötä! 

Marika

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Huonekalun oikea paikka

Esittelin viimeksi teille kotimme uudelleen stailatun eteisen. Vaihdoin tilaan käytännöllisemmän lipaston. Eteisessä aikaisemmin ollut lipasto siirtyi makuuhuoneeseen. Makuuhuoneessa oli aikaisemmin kunnostamani vanha kaappi. Kaappi on todella kaunis, mutta se on myös iso ja massiivinen. Olin pitänyt kaapissa vuodevaatteita, mutta nyt oli kaapin paikkaa siirrettävä ja toin siromman vitriinin eteisestä tilalle. 

Makuuhuone ennen muutosta




 Kaapin koon vuoksi tila on tuntunut ahtaalta ja pieneltä. 

Nyt sain avaruutta ja tilaa tuomalla siron vitriinitason kaapin tilalle.

Makuuhuone nyt




Huonekalu oikeassa kohtaa asuntoa ja huonetta pääsee paremmin oikeuksiinsa ja siitä on myös enemmän hyötyä kun se on sijoitettu oikein. Koko huone muuttui kun vaihdoin tilalle toisen huonekalun. Sama huonekalu voi sopia kodissa moneen eri tilaan, mutta kannattaa miettiä, missä se pääsee parhaiten näkyviin oman koonsa vuoksi ja missä siitä on eniten hyötyä. 












Kokonaisuus makuuhuoneessa on nyt mielestäni upea. 









Mitäs sanotte, eikö olekin parempi vaihtoehto seinän viereen kapea ja siro vitriinitaso kuin isokokoinen kaappi? Ja vitriini sopii paremmin mukuuhuoneeseen kuin eteiseen? 

Haluan kiittää vielä kaikkia jotka viimeksi (ja aikaisemminkin) kommentoivat blogiini ja facebookkiin. On aivan ihanaa lukea kommenttejanne. Kommenttinne ovat minulle todella tärkeitä. 

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille <3 

Marika


keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Eteiseen lisää säilytystilaa

Olen kaivannut eteiseemme lisää säilytystilaa pienemmille esineille. Kotiin tullessa aina on pientä tavaraa jotka pitää saada käsistä tyhjättyä ja lähin vapaa tila on löytynyt keittiönpöydältä. Pikkuhiljaa pöytä täyttyy pienistä tavaroista ja ei kauaa kun se on täynnä tavaraa. Meillä oli eteisessä vitriinitaso, mutta siihen ei viittynyt juuri mitään laittaa, koska tilaa ei ollut ja kansi oli lasia. 

Tässä kuva eteisestä aikaisemmin

Kokonaisuus on kaunis, mutta ei toimiva. 



Juuri kun sain vierashuoneemme stailattua, päätin tuoda sieltä lipaston eteiseen. Lipastossa on niin paljon laatikoita, että se oli paras vaihtoehto eteiseen. 

Tässä kuvat tämänhetkisestä eteisestä











Pitkästä aikaa blogissa värillisiä kuvia. 

Nyt on säilytystilaa eteisessä. Mitä sanotte muutoksesta? Joskus kun mietit, että tarvitset jotain erilaista ja uutta kotiisi tiettyyn tarkoitukseen, katsele ympärillesi löydätkö kodistanne valmiina olevan huonekalun jota voisit hyödyntää paremmin toisessa huoneessa. Kun kodissa kierrättää huonekaluja ja esineitä säästää sillä ettei sinun tarvitse ostaa uutta. Olen ostanut eteiseemme uuden kattovalaisimen, mutta siihen tarvitaan joka asentamaan sen. Sitten alkaa eteinen olemaan valmis. 

Marika


Mikä siinä viehättää?

Vanhassa tavarassa on joku ihmeellinen viehätys. En osaa selittää mitä se on, mutta jokin siinä viehättää.. Toiset eivät voisi kuvitellakaan ostavansa jotain toisen vanhaa tavaraa, mutta itse en ajattele asiaa niin. Osaisiko joku vastata, mikä saa ihmisen ostamaan vanhoja tavaroita? Miksei ostaisi uutta, puhdasta ja ehjää sen sijaan, että ostaa vanhaa, likaista ja joskus rikkinäistä? Kun kirpputorilla näen jotain mielenkiintoista, en kauaa ajattele lähteekö tavara mukaani. Jos hinta on kohdillaan. Olimme kahden ystäväni kanssa Evijärvellä kirpputorilla ja ystäväni joutuivat "pakottamaan" mut lähtemään pois liikkeestä kun jatkuvasti löysin jotain ostettavaa. Ihan mieletön paikka. Kävimme myös Anita K:n sisustusliikkeessä. Luulen että monet olette kuulleet tämän naisen liikkeestä. Jos ette ole vielä käyneet sielä niin älkää epäröikö hetkeäkään! Liike on hänen omassa kotipihassaan, vanhassa navetassa Evijärvellä. Niin käsittämättömän kauniisti tehty koko piha-alue. Siinä on oma unelmani, sisustusliike omalle tontille vanhaan rakennukseen. Kerron kun olen sen toteuttanut ;)

Nyt esittelen teille uudet löydöt

Tämän esineen löysin Vaasan kirpputorilta. Arvaa mielessäsi tässä kohtaa mikä esineen käyttötarkoitus on? 



Olisitko uskonut sitä lehtitelineeksi? 


Kaunis puulaatikko





Vanha, kulunut kynttilälyhty





Vanha puinen laatikko



Löytö Anita K:n liikkeestä

Maalaisromanttinen kello. Täydellinen löytö makuuhuoneeseemme. 



Kyllä niitä kirpputoreja kannattaa jaksaa kiertää ja penkoa. Toisen romu voi olla toisen aarre ja aina kannattaa kierrättää tavaraa kuin että sen heittäisi roskiin. Itse myin fb-kirppiksellä kesän alussa paljon tuotteita ja sain paljon viestejä ihmisiltä, että vaate tai jokin esine oli ollut upea löydös. Itselle tulee myös hyvä fiilis, kun on oman tarpeettoman esineen saanut kierrättää "uuteen kotiin". 

Näillä löydöillä pärjään taas pitkälle. Tällä hetkellä teen kodissamme vähän uudistuksia. Huonekalut kiertävät huoneesta toiseen. Esittelen uudet stailaukset teille ensikerralla. 

Tänään on Vaasassa sateinen päivä joka tarkoittaa siivouspäivää kotona. Ei muuta kuin imuri käteen ja töihin. 

Marika