torstai 4. joulukuuta 2014

Pientä ihanaa pikkujouluun

Joulu lähestyy, mutta ensin saadaan viettää pikkujoulua. Pikkujouluna saa aloittaa joulun suunnittelun sekä koristelun. Siivoilen kotiamme pikku hiljaa joulua kohti ja lisäilen valoja ja muita pieniä koristeluja. Tiedän, että jo nyt osa ystävistäni ovat laittaneet joulukuusen ja kaikki muut jouluaiheiset koristeet esille. Itse laitan loput joulusta vasta myöhemmin. 
Haaveenani olisi leipoa nyt ennen joulua joulutorttuja, rakentaa piparkakkutalo ja tehdä kaikki jouluruoat itse. Jos vain aika riittäisi.. 





Ostin ruokapöydän tuoleihin kauniit punaiset sydäntyynyt. Kiinnitin ne pellavanarulla tuoleihin. 

Kotona kun "saan" viettää aikaa yksin, (tai koirankanssa) haluan vain olla ja rentoutua. Olen ihminen, joka tarvitsee jotain rentouttavaa rentoutuakseni. Olen pitkään etsinyt lampaantaljaa tuolilleni ja vihdoin löysin sellaisen, kun olin joulumarkkinoilla Vaasan Botniahallissa. Tuoli on nyt niin pehmoinen ja siinä on ihana istuskella, juoda teetä ja lueskella lehtiä. Suosittelen jokaista tekemään itselleen kotiisi rentoutumis tilan, jossa saat vain olla ja heittää aivot narikkaan.. 




Pientä luksusta 

Olen aikaisemmissa kirjoituksissa esitellyt luonnosta keräämiäni käpyjä ja muita risuja, mutta tällä kertaa löysin jotain aivan täydellistä.. Toivon, etten pahoita kenenkään mieltä, sillä otin (kaivoin maasta) ihanan pienen kuusen.. En vain voinut vastustaa. Kuusi oli niin kaunis ja täydellinen pikkujoulukuusi että halusin tuoda sen kotiin... 

Pieni pala metsää kotonani...
Vuosi vuodelta olen oppinut, että pikkujoulu tai joulukoristelu ei tarvitse olla aina samoja värikkäitä jouluvaloja ikkunoissa, punaisia verhoja sekä pöytäliinoja, tonttuja pöydillä ja muita tulipunaisia tekstiilejä joka ikisessä huoneessa.. Käsitys siitä, että joulu olisi vain punaista on pikkuhiljaa poistumassa mielestäni, ja olen muutamat vuodet alkanut jättämään punaista pois kokonaan joulukoristeista.. Pienet yksityiskohdat ovat kauniita, mutta näkyvä punainen ei ole minun juttuni.. En sano, ettei punainen ole kaunista, se voi olla todella kaunista, jos sitä osaa käyttää oikein ja kauniilla tavalla. Äitini on esimerkki joka rakastaa laittaa lapsuuden kotiini punaista.. Ja hän todellakin osaa sen tehdä. Jokainen huone on suunniteltu kauniisti punaisen ja valkoisen eri sävyillä ja valoilla... 

Usein kun kiertelen kauppoja, tykkään ostaa kotiin pieniä hassuja yksityiskohtia.. Pienet heräteostokset piristävät aina ja eilen kaupasta mukaani lähti hauska pieni God Jul kyltti.. Laitoin sen pellavanarusta roikkumaan rappusiin ja se on todella ihana pieni jouluinen yksityiskohta :) 


Suosittelen taas käyttämään mielikuvitusta pikkujoulukoristelussa.. Muista, että joulu ei ole vain punaisia verhoja ja kultaista nauhaa.. Se on niin paljon muutakin.. Kerron myöhemmin lisää kun olen koristellut kotimme kunnolla joulua varten... Nyt glögiä kynttilänvalossa.. Ihanaa pikkujoulua kaikille..



Marika

2 kommenttia:

  1. Ihanat sydämet tuoleissa, tosi kiva idea:) Ja hauska tuo kyltti portaissa. Olen samaa mieltä, että jouluista voi olla ilman punaista väriä. Meilläkin on kaikki joulukoristeet aika neutraaleja, sisutukseen sopivia
    -Riikka

    VastaaPoista
  2. Kitos Riikka. :) Ihanaa kun saa keksiä erilaisia koristeita jouluksi ja kaiken ei tarvitse olla punaista :) Mukavaa joulun odotusta sulle!
    Marika

    VastaaPoista