torstai 7. toukokuuta 2015

Juhlat afrikkalaisittain

Olen kuukauden ajan suunnitellut lähes päivittäin ystäväni juhlia. Olin innoissani kun kysyttiin, haluanko auttaa koristeiden suunnittelussa. En miettinyt sekuntia kauempaa vastausta vaan todellakin halusin olla mukana. Juhliin oli kutsuttu 200 henkilöä ja koristeiden värimaailma tulisi olemaan punainen.. Kuinka onnistuin.. 

Suunnittelu eteni siten, että selailin kuvia erilaisista juhlista.. Tein paljon pohjatyötä, koska en ole ennen koristellut näin suuria juhlia, paitsi omat hääni 9 vuotta sitten. 

Stressi iski päälle hyvää vauhtia.... Huonopuoleni on se, että kaikki täytyy suunnitella huolella ja haluan toteuttaa kaiken itse.. Töitä siis tulisi riittämään paljon.. 

Juhlasaliin pääsin tutustumaan onneksi ajoissa ja sain otettua mitat koristeita varten.






Juhlien syntymäpäiväsankari ja minun apuri :)


Blaise klo 8.00 aamulla :)

Pöytiin laitoimme valkoiset liinat ja niiden päälle punaiset kaitaliinat. Kaitaliinat olivat kauniin hennot ja niissä oli pientä kimalletta joka kuvissa ei valitettavasti näy. Pöytien päälle laitoin koivun oksia jotka koristelin punaisilla höyhenillä ja punaisella kiiltävällä serpentiinillä. Liinan päälle ripottelin pieniä kiiltäviä hileitä. Koivun oksia kävin iltaisin keräämässä metsästä.. Kaksi jätesäkillistä sain kerättyä :)










Syntymäpäiväsankari ja hänen perheensä saivat istua tuoleilla joissa oli päällä antiloopin aito nahka. Nahka oli uskomattoman kaunis. Nahat sain lainaksi työkaveriltani Jannikalta, kiitos Jannika tuhannesti kun lainasit. <3



Lavaa koristelin valkoisella kankaalla, happy lights valoilla ja ilmapalloilla. Juhlissa valaistus oli pimeää ja valoa ei päässyt ulkoa lainkaan saliin. Salissa oli punaisen sävyisiä valoja jotka loivat juhliin kauniin tunnelman. 





Juhlat onnistuivat hyvin. Tunnelma oli upea ja afrikkalainen! Sain tutustua moniin afrikkalaisiin uusiin ihmisiin ja voin kertoa, että ovat ihan uskomattomia tyyppejä. Se mikä minuun teki vaikutuksen oli se, että kun jatkot / tanssit alkoivat ja aloimme siivoamaan paikkoja, jokainen afrikkalainen nuori osallistui siivoamiseen!! Nuoret afrikkalaiset miehet tulivat minunkanssa keräämään pöytäkoristeita ja liinoja talteen. En meinannut uskoa silmiäni. Niin uskomattoman avuliaita ja hyväkäytöksisiä ihmisiä. Juhlissa he kertoivatkin, että afrikkalaiset tekevät aina kaiken yhdessä. Niin upea kulttuuri!! 

Juhlien sankari piti kauniin kiitospuheen ja minäkin sain mielettömät kiitokset :) Kiitos Blaise! Juhlien lopussa eräs nuori mies tuli kasaamaan munkanssa tuoleja ja sanoi minulle että "et vaikuta lainkaan suomalaiselta naiselta, olet aivan kuin afrikkalainen nainen, koska teet niin paljon työtä. Olet kunnioitettava ihminen." Voi että tuntui hyvältä kuulla nuo sanat tämän nuoren pojan suusta. Olen kiitollinen kun sain olla mukana ja sain paljon uusia ystäviä ja mikä parasta, opin afrikkalaista tanssia!! :) 

Marika

4 kommenttia:

  1. Mahtavat koristelut! Upeasti toteutettu juhla ja yhtenäinen kokonaisilme koristeissa, pro meininki :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Riikka! Juhlat onnistuivat kyllä hyvin ja koristeistakin tuli kivat. :) Sankari oli tyytyväinen ja se oli pääasia :) -Marika-

      Poista
  2. Hienosti toteutettu koristelu! Osaat kyllä hommasi👍😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos paljon kommentistasi. Kiva kuulla että mielestäsi koristelut näyttivät hyvältä. :) Kiitos vielä palautteestasi! Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle. -Marika

      Poista