torstai 29. tammikuuta 2015

60-luvun kaapin päivitys

Intohimonani on tällä hetkellä kaikki todella vanhat huonekalut ja esineet.. Kesällä löysin aivan täydellisen kaapin 60- luvulta. Tykkään entisöidä kaikkea vanhaa. Olen hionut paljon vanhoja pieniä huonekaluja ja kunnostanut niitä. Vanhoista esineistä saa todella upeita kun niitä vähän huoltaa..

Tältä näytti kaappi ennen ehostusta

Kaappi sisältä

Kaappiin oli liimattu paljon erilaisia lasten tarroja ja siinä oli kimalletta joka ei meinannut lähteä millään irti. Sisähyllyt oli aika heikossa hapessa, joten ne halusin vaihtaa uusiin hyllyihin. 
Aluksi oli tarkoitus, että hion kaapin tasaiseksi, mutta pinta oli päältä todella huonossa kunnossa, ja vaikka oikein vanha ja kulunut on kaunista, tässä kaapissa se ei päässyt oikeuksiin. Hioin pintaa moneen kertaan, mahdollisimman tasaiseksi. Sen jälkeen paklasin hiukan kaappia päältä ja hioin vielä uudestaan. Sain muutaman hiomiskerran jälkeen kauniin sileän pinnan kaappiin. Jouduin maalaamaan kaapin pohjamaalilla, koska hiomalla en saanut kimalletta kokonaan pois.. Valkoisen pohjamaalin jälkeen maalasin vielä kahteen kertaan kalustemaalilla kaapin joka puolelta. Leikkasin kaappiin sisälle levyistä uudet hyllylevyt. 

Remontin valmistuttua kaappi löysi paikan eteisestä.. Loppujen lopuksi paikka ei ollut paras kaapille, koska siihen kerääntyi uskomaton määrä "roinaa".. 




Lopulta halusin romukaapista eroon ja vein kaapin yläkertaan makuuhuoneeseen liinavaatekaapiksi.. Sitä varten olin sen alunperin hankkinutkin.. 

Nyt kaappi on löytänyt makuuhuoneesta oikean paikkansa ja olen todella tyytyväinen lopputulokseen. 



Mitä pidätte kaapin muodonmuutoksesta? 

Marika


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti