keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Katso tammikuun sisustustyyli!

Joulusta on selvitty ja olen saanut kerättyä joulukoristeet pois. Joulukuu oli ihanaa aikaa, kun sai laittaa valoja liioitellusti joka paikkaan. Tällä hetkellä on kuitenkin ihanaa sisustaa kotia. Riisuin joulun pois ja muutenkin aloin miettimään vuotta 2015. Mulla on aika paljon suunnitelmia kotiimme tälle vuodelle, vaikka remontti juuri valmistuikin.. Mun kohdalla voi sanoa, että aina on joku kesken.. Koskaan ei tule valmista, koska suunnittelen ja ideoin jatkuvasti uutta.. Haluan luoda uutta ja erilaista. Jotain omaa, mikä pääni sisällä on pyörinyt jo vuosia. Voisko sitä sanoa kehittämiseksi.. Itsensä kehittämiseksi..

Tammikuussa alkaa olemaan jo hiukan valoisempaa. Joka aamu kun herään, tulen alakertaan ja nostan kaikki kaihtimet ylös, ihana luminen takapihan maisema näkyy ikkunasta ja kotiin tulvii valoa! Oi kuinka oon kaivannut ulkoa tulevaa valoa! Koti näyttää jotenkin paljon raikkaammalta, puhtaammalta ja jopa avarammalta! Ootko samaa mieltä? 

Miten nyt tammikuussa voisi sitten sisustaa?

Vinkkinä voisin sanoa, että anna ulkoa valon tulla kotiisi. Joulukuu oli pimeää aikaa ja aurinkoisia päiviä ei ole juuri ollut.. Kotikin vaikuttaa pimeältä ja jopa ahtaalta.. Ulkoa tuleva valo piristää ihmeellisellä tavalla. Karsi ylimääräinen tavara. Anna huoneiden hengittää! Vältä keräämästä joka nurkkaan irtotavaraa, vaatteita tai muuta ylimääräistä "krääsää". Meillä oleskellaan suurin osa ajasta alakerrassa, koska alhaalla on olohuone ja keittiö, olen alusta saakka pitänyt alakerran siistinä ja olen karsinut kaikki ylimääräiset tavarat pois alakerrasta. Viihtyäksesi kotona, kodin on oltava siisti. Väitti joku mitä tahansa muuta. Joku voi mielessään ajatella, että pieni sekasotku näyttää kodikkaalta, mutta mä olen täysin erimieltä. Kodin voi saada näyttämään kodikkaalta ilman, että tavaraa pitää olla sekasin joka puolella... 



Kukat. Osta itsellesi kukkia, valkoisia tulppaaneja tai ruusuja. Ne tuovat pienen muiston keväästä joka on jo lähempänä kuin uskotkaan. Mulla on keittiön pöydällä valkoisia tulppaaneja ja ne on nyt 5 päivää säilynyt kauniina ja voi että ne on kauniita. Ne ihmeellisesti raikastaa kotia. 

Valkoisia tulppaaneja. Lisäsomisteeksi laitoin
puolukan oksia ja kokonaisuus näyttää kauniilta.

Ruusu

Keittiöön saat kukkien lisäksi raikkautta luotua yrttikasveilla. Meillä on melkein aina esillä tuore basilika. Se antaa ihanan tuoksun keittiöön.

Basilika

Voit myös itse kasvattaa erilaisia yrttejä

Tammikuun sisustus ideat ovat tiivistettynä: runsaasti luonnon valoa ikkunoista sisään, verhot ylös heti kun heräät. Yrttejä esille keittiön tasoille ja tuoreita tulppaaneita tai ruusuja keitiöön ja olohuoneen pöydille. Lupaan, että kotisi näyttää heti paljon raikkaammalta. 

Haluan nyt ensimmäistä kertaa blogissani kysyä lukijoilta jos teillä on mielessä joitain aiheita, joista haluaisitte, että kirjoitan täällä? Otan todella mielellänne vastaan ideoitanne. Kommenttiboxiin vain ideoita. :) Mukavaa illan jatkoa. 

Marika

4 kommenttia:

  1. Onpas hyvännäköinen keittiönpöytä ;) On kyllä ihanaa kun on valoisampaa ja kotona freesimpää. Sama juttu meidän huushollissa, oleskelu tapahtuu enimmäkseen alakerrassa ja sitä joutuukin siivoamaan paljon useammin. Kiva idis nuo kukat, tuo just sopivaa raikkautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Riikka ja kiitos kommentistasi :) Keittiönpöytä on kyllä loistava löytö!! Kukilla saa ihanasti somistettua kotia ja aionkin pitää nyt koko kevään tuoreita kukkia esillä :)
      Marika

      Poista
  2. Miten olisi sisutaminen opiskelijan budjetilla? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pauliina. Kiitos loistavasta ideasta! Täytyypi kirjoittaa hyvät vinkit pienemmän budjetin sisustamisesta!! :)
      Marika

      Poista