sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Suunnitteletko ostoksesi?

Olen jo aikaisemmissa kirjoituksissa kertonut, että remontoimme koko asuntomme kesällä. Ei siis ollut kyseessä pinta remontti, vaan laitoimme kaiken uusiksi. Yksi remontin haasteista oli se, että meidän oli suunniteltava kaikki itse todella tarkasti.. Remontoimme koko asuntoa samaan aikaan ja jokainen huone eteni omaa vauhtiaan. Jokaisen huoneen kohdalla, oli osattava varautua yllättäviin ratkaisuihin ja ne ratkaisut olisivat "lopullisia" jos näin voidaan sanoa. Piti siis päättää ihan kaikki. Ja kun on pieni stressi koko ajan päällä ja päässä tuhat ajatusta kaikesta mikä liittyi remonttiin, oli aika haastavaa tehdä suuria päätöksiä. Vaikka olin suunnotellut kaiken etukäteen, ei kaikki mennyt ihan suunntelmien mukaan. 
Tärkeimpänä minulle remontissa oli kokonaisuus. Halusin yhtenäisen linjan koko asuntoomme. Halusin, että asunto jatkuu huoneesta toiseen samanlaisella tyylillä. Värimaailma sekä kalusteet ovat samaa tyyliä ja myös sisustus tavarat sopivat yhteen jokaisessa huoneessa. Suunnittelin koko remontin aikana päässäni sen, miltä huone tulisi kokonaisuudessaan näyttämään.. Jokaiselle esineelle ja huonekalulle oli valmiiksi suunniteltu paikka johon ne tulisivat.. Kuulostaako järjettömältä..Mietitkö, teenkö koskaan heräteostoksia? Vai suunnittelenko kaikki ostokset? Teen toki, mutta myös minun heräteostokset ovat sellaisia joita olen metsästänyt pitkään ja kun oikea tavara tulee kohdalle, tiedän jo mihin sen laitan. 

Kävin pitkästä aikaa selailemassa nettisivuilla Antiq.fi. Kyseessä on verkkokauppa, jossa myydään käsittämättömän kauniita vanhoja huonekaluja sekä irtotavaraa. (Paikka sijaitsee lähellä Vaasaa, Sulvalla). Kesällä ostin sieltä vanhan 60-luvun kaapin, joka meillä on eteisessä. Nyt olen pitkään etsinyt vanhaa pientä pöytää, eikä missään ole tullut sellaista vastaan jota olen etsinyt. Keksin sitten, että ostaisin puolikkaan vanhan oven ja tekisin siitä pöydän.

Puolikas ovi kuvassa on 40-luvulta ja sitä kutsutaan peilioveksi.
Maalipinta on kauniisti kulunut ja lohkeillut.
Laitoin oven kannen ennestään olevan pienen pöydän päälle
ja tosi kivalta näyttää. 




Ovessa oli kaksi saranaa vielä paikallaan mikä tekee ovesta
vieläkin kauniimman ja arvokkaan näköisen.

Ovi toinen löydöistä jonka tein ja toinen ihana esine on vanha lypsyjakkara

Todella vanha lypsyjakkara. Jakkara on upeasti kulunut ja maalipinta varissut pois. 

Lypsyjakkaran halusin ostaa, että voin laittaa siihen lehtiä.
Jakkara toimii kauniina pienenä tasona. 

Nämä molemmat esineet ostin eilen kun käytiin miehenikanssa paikan päällä ostoksilla :) Palvelu on loistavaa ja päästiin näkemään myyjän (Arton) kotiin miltä sielä näyttää.. Kaikki huonekalut ovat 20-30 luvulta (jos oikein muistan). Tuntui, kuin olisi astunut johonkin vanhaan elokuvaan, pois 2015-luvulta. Niin kaunista ja niin arvokkaita esineitä. 

Haluan siis antaa sinulle muutaman vinkin kun olet suunnittelemassa uusia hankintoja kotiisi. Kun olet ostamassa jotain kotiisi, mieti valmiiksi, mihin sen tulet kotonasi laittamaan. Tuleeko se jonkun toisen tilalle, yhdistätkö sen jonkin toisen kanssa vai onko sille täysin uusi oma paikka? Kun mietit valmiiksi, mihin laitat ostamasi esineet tai huonekalun, ei sinulle keräänny turhaa tavaraa pöyrimään nurkkiin. Usein ongelmana on tavaran paljous. Joka puolella on liikaa tavaraa ja kun tavaraa on liikaa, käy usein niin, että tila on sekavan näköinen ja juuri mikään tavaroista ei soinnu keskenään yhteen. Suunniteltaessa kokonaisuutta huoneelle, ei kyse ole pelkästään siitä, mikä on huoneen värimaailma ja mitkä huonekalut huoneeseen laitetamme esille. On suunniteltava myös esineet, jotka tulevat huoneeseen näkyville. Puhutaan käyttötavaroista ja koriste-esineistä. Kun suunnitellaan ostokset huolella löydetään kaikille tavaroille paikka kotoa. Kun kaikilla tavaroilla on oma paikka kotona, kokonaisuus näyttää kauniilta ja varsinkin meillä naisilla on se, että kun saa ostaa jotain kaunista kotiin antaa se uskomattoman hyvänolon tunteen. 

Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille.

Marika

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana pikku pöytä ja lypsy jakkara, sopii hyvin. =) Mukavaa sunnuntain illan jatkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Carolina. Kiitos kommentistasi. Olen kyllä niin fiiliksissä uudesta pöydän kannesta ja pienestä jakkarasta. Tuollaiset pienet kauniit löydöt piristävät mieltä ja kotia :) Mukavaa loppu viikkoa sinulle! :)

      Marika

      Poista